- KAPSÄKIN LOGOT
- Logo
- Logo MV
- Tekstilogot värilliset
- Tekstilogo MV
4.10.2011 Musiikkiteatteri Kapsäkki palkittiin Suomen parhaana luovien alojen osuuskuntana
LEHDISTÖTIEDOTE 4.10.2011 Julkaisuvapaa heti
Musiikkiteatteri Kapsäkki palkittiin Suomen parhaana luovien alojen osuuskuntana
Työ- ja elinkeinoelämän ministeriön ja Osuutoimintakeskuksen koordinoima Yhdessä yrittämään! –hanke järjesti Suomen ensimmäisen menestyviä pienosuuskuntia kartoittavan kilpailun. Vuoden pienosuuskunta 2011 –kilpailun tarkoituksena on nostaa esille hyvin toimivia pienosuuskuntia ja tehdä tunnetuksi osuustoiminnallisen yrittäjyyden erilaisia liiketoimintamalleja. Tuleva vuosi 2012 tulee olemaan YK:n nimeämä osuustoiminnan vuosi ja osuustoiminnallisen yrittäjyyden merkitystä ja mahdollisuuksia halutaankin nostaa yhä enemmän esille.
Kilpailun raati koostui eri puolella Suomea toimivista yritysneuvojista, Yhdessä yrittämään! -hankkeen, Pellervo-seuran, OT-lehden, Coop Finland Ry:n ja Yhteishyvä-lehden edustajista. Valintakriteereinä arvioitiin mm. liiketoiminnan vaikuttavuutta, yhteisöllisyyden toteutumista, yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja osuuskunnan yleisiä toimintatapoja.
Luovien alojen voittajaksi nousi musiikkiteatterin edelläkävijä Kapsäkki Osuuskunta.
Vuonna 2000 perustettu Kapsäkki Osuuskunta perustettiin tarpeesta luoda omintakeista laadukasta suomalaista musiikkiteatteria yhdistämällä tasapainoisesti musiikin ja teatterin freelance-ammattilaisten voimat. Kapsäkin tuotannon kulmakivi ovat kotimaiset kantaesitykset, joista suuri osa on suunnattu lapsille ja koko perheelle. Kapsäkki tunnetaan ennen kaikkea musiikkiteatterin uudistajana ja edelläkävijänä. Kapsäkki on toiminut Helsingin Vallilassa omissa ravintolanäyttämön ja teatteritilan käsittävissä tiloissaan syksystä 2009 lähtien. Kiertuetoiminnan jatkuminen mahdollistaa näyttämöteosten sekä konserttiohjelmien levittämisen kautta maan.
Kapsäkin jäsenistö koostuu musiikki- ja teatterialan ammattilaisista. Jäseniä osuuskunnassa on 35, mutta palkkalistoilla on vuosittain n. 150 taidealojen freelanceria, seitsemän kuukausipalkkaisen työntekijän lisäksi. Kapsäkki onkin merkittävä työllistäjä taidealalla. Kapsäkin jäseniä ovat mm. Pianisti Iiro Rantala, oopperalaulaja Juha Kotilainen sekä näyttelijät Paavo Kerosuo ja Maria Ylipää. Teatterinjohtajana toimii laulaja Reetta Ristimäki.
Musiikkiteatteri Kapsäkki eli Kapsäkki osuuskunta on luonut erinomaisen mallin haasteellisella luovalla alalla toimivasta osuuskunnasta. Jäsenet ovat onnistuneet omalla panostuksellaan saavuttamaan osuuskunnalle tunnettuutta. Toiminnassa näkyy upeasti luovan alan pitkäjänteinen kehittäminen.
Kapsäkin toiminta on kehittynyt menneiden vuosien aikana huimasti ja tulevaisuuden tavoitteena onkin tehdä Kapsäkistä uuden kotimaisen musiikkiteatterin ja oopperan näkyvä tekijä. Kapsäkki on onnistunut tekemään menestyksekästä luovan alan liiketoimintaa ja osoittanut osuustoiminnallisen yrittäjyyden toimintamallin soveltuvuuden luovien alojen toimijoille.
Kapsäkki on palkittu aiemmin mm. Onnimanni -palkinnolla (2002), Yle:n Vuoden musiikkiteko palkinnolla (2004), Kordelinin palkinnolla (2010) ja Helsingin kulttuurilautakunnan kunniamaininnalla (2009).
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Markkinointi ja viestintä: Eeva Halme, eeva.halme@kapsakki.fi, p. 040 8396642
Teatterinjohtja: Reetta Ristimäki, reetta.ristimaki@kapsakki.fi, p. 050 3803050